Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi
Vuosi 2012 on Euroopassa aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi. Eurooppalaiset elävät pidempään ja terveempinä kuin koskaan ennen. Tämä avaa monenlaisia mahdollisuuksia, ja teemavuoden aikana on tilaisuus arvioida, miten niitä voidaan hyödyntää.
Aktiivinen ikääntyminen antaa suurten ikäluokkien edustajille ja tuleville ikäihmisille mahdollisuuden pysyä työelämässä ja jakaa kokemusperäistä tietoa nuoremmille, jatkaa aktiivisina toimijoina yhteiskunnassa ja elää antoisaa elämää mahdollisimman terveenä.
Aktiivinen ikääntyminen edistää myös sukupolvien välistä solidaarisuutta väestön keski-iän noustessa vauhdilla.
Päättäjien ja muiden vaikuttajien tehtävänä on parantaa ikääntyvien mahdollisuuksia pysyä aktiivisina ja elää itsenäisesti. Haasteita tarjoavat esimerkiksi työelämä, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, aikuiskoulutus, vapaaehtoistoiminta, asuminen, tietotekniikka ja liikenne.
Teemavuoden aikana halutaan kiinnittää huomiota näihin haasteisiin ja kartoittaa keinoja, joilla niihin voidaan vastata. Tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin saada päättäjät ja muut asianosaiset asettamaan tavoitteita ja ryhtymään toimiin. Keskustelu ei enää riitä, vaan tarvitaan konkreettisia tuloksia.
